maanantai 12. toukokuuta 2014

Toukokuun tohinat jatkuvat!

Työviikon päätteeksi kokoonnuimme toimintapäivän suunnittelutalkoisiin Kaisalle.
Mukaan olimme ottaneet myös syötävää porukalle. Aluksi pussitimme onnenpyöräpalkintoja ja irtokarkkeja. Sitten siirryimme viimeistelemään keppihevosia. Kaisa grillasi. Siirryimme pöydän ääreen syömään ja nauraa käkättämään.
Vatsat täynnä jatkoimme kepparien ompelua ja kuulimme terveisiä Kaisan, Hannen ja muiden VALOSA-hankkeeseen osallistuvien tapamisesta Ritaharjun koululla.
Meillä oli jälleen oikein hauska ilta - tutustuimme toisiimme entistä paremmin.
Nyt odotamme tulevaa lauantaita jännityksellä.
Tulethan koulun pihalle lauantaina 17.5. klo 12 - 15!
Siellä on tarjolla mukavaa yhdessäoloa ja toimintaa koko perheelle.
Ota mukaan kaveritkin - tämähän ei ole tarkoitettu pelkästään Kirkonkylän koulun oppilaille ja heidän perheilleen.
Nähdään lauantaina!



 

Blogger news

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *