Kirkonkylän koulun vihkiäiset järjestettiin lauantaina 21.2.
Koulun väelle lauantaista tuli siis työpäivä. Vihkiäisistä oli tiedotettu lehdessä sekä koulun vanhemmille myös Wilman kautta. Saattoipa olla, että jokunen kutsukin lähti rehtorilta eteenpäin.
kuva: Lotta Juola
Vanhemmat ry:lle esitettiin kutsu, josko voisimme hoitaa vieraille kahvit ja jakaa kakkua. Meillehän se sopi mainiosti - varsinkin kun kirstun pohjalla ei ole ylimääräisiä euroja.
Kaisa ja Hanne olivatkin menneet hyvissä ajoin koululle pistämään kahvinkeittimen porisemaan ja selvittämään, mistä löytyy mitäkin.
Ensimmäisiä vanhempia alkoi saapua jo ennen yhdeksää paikalle. Lastenhan piti olla jo klo 8.45 koululla, jotta lippu nousisi salkoon ajallaan kello 9.
Me vanhemmat keittelimme päivän aikana kahvia, ja jaoimme täytekakkua melkein 400 palaa. Koululla kävi siis todella paljon väkeä! Oli mahtavaa, kun oli kuhinaa oikein kunnolla. Oppilaat kävivät opettajien johdolla syömässä kääretorttua ja mehua. Lisäksi keittiön väki oli laittanut luokille eväät, jotta kouluateriakin tuli huolehdittua.
Hieman ehdimme kierrellä koululla ja osa meistä ehti katsoa hienon juhlankin. Juhlaesityksiä oli päivän aikana kolmesti - hyvin suunniteltu juttu!
Olisipa vallan mukavaa, jos tällaisia tapahtumapäiviä olisi useamminkin!
Seuraavat kuvat on ottanut Pertti Kukkonen.
IS
IS
Jonoakin muodostui....
Hyvältä vaikuttaa!
Mukavasti väkeä