perjantai 13. helmikuuta 2015

Perjantai kolmastoistapäivä helmikuuta vuonna 2015

Ihan hullu idea syntyi vanhemmat ry:n kokouksessa, kun mietittiin, miten saada kaksi koulua hitsautumaan yhteen. Että siitä tulisi kaikille meidän koulu, jossa ketään ei kiusata. Ideaa työstettiin - kysyttiin hinta, ja todettiin, että no can do - liian kallista.
Seuraavassa kokouksessa työstettiin jo ystävänpäivätapahtuman nimellä kulkevaa yhteistä juttua.
Kysytään sirkuskoululta, mitä heillä olisi tarjolla.
Entäpä opeopiskelijat - saataisko heidän kanssaan jotain aikaiseksi?
.... Mutta mitä jos kuitenkin repästäis ja yritettäis sitä hullua ideaa?
Oppilaita on yli viisisataa ja aikuiset päälle. Saliin ei mahdu.
No, koululla pitää järjestää kaksi tapahtumaa, pienille ja isoille oma.
Ahaa, hinta tuplaantuu. Siihen ei ole varaa.
Minne me mahdutaan? JÄÄHALLIIN!
Selvä! Duudsonit tulee MEIDÄN kouluun!

Ennen kuin päästiin tähän päivään, tarvittiin puheluita, kokoontumisia, kahvia, tukijoiden hankkimista ja rahojen laskentaa.
Vihdoin alkoi ystävänpäivä lähestyä ja torstaina illalla myöhään kokoonnuttiin jäähallille tekemään tarvittavat etukäteisvalmistelut. Siinä vaiheessa alkoi jo järjestävää porukkaa jännittää.

Aamun koittaessa hallille kokoontui väki kasaamaan näyttöjä ja lavaa.
Osa väestä haki eväät koululta, joita levitettiin pöydille sujuvaa jakoa varten.
Itse Duudsonit saapuivat takaovesta paikalle heti yhdeksän jälkeen. Heille oli tarjolla aamupalaa pukukopin kätköissä.
Oppilaat olivat hienosti ajoissa paikalla, ja sisään porukka alkoi siirtyä heti puoli kymmenen jälkeen. Mennessään katsomoon väki sai mukaansa koululta saadut eväät.
Paikalle olivat saapuneet myös kutsuvieraat kunnanvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajat, nuorisotoimen ja opetustoimen johtajat. Kunnanjohtaja tuli myös iloksemme paikalle.

Kaikki oli valmista juurikin ennen h-hetkeä - vaikka täytyy myöntää, että tiukalle meni tekniikan osalta.

Kymmeneltä vanhemmat ry:n väki marssi lavalle ja toivotti väen tervetulleeksi. Ohjelma alkoi taikuriesityksellä, joka ei ihan mennyt tuubiin - mutta lavalla lienee ollutkin Muhoksen huonoin taikuri. Muumeja lavalle hän yritti taikoa, mutta saikin aikaiseksi DUUDSONIT!

Jarppi ja Hoopee aloittivat esityksensä sillä, miten Duudsonit ovat saanet alkunsa ja miten onnistumisen eteen pitää tehdä työtä. Hyviä sattumiakin pitää olla mukana. Mutta ennen kaikkea pitää olla kaveruutta, ystävyyttä. Ryhmän jäsenten taustalla on sekä kiusattuna että kiusaajana olemista. Duudsoneitten sanoma meidän koululaisille oli, että ketään ei kiusata. Jarppi ja HP halusivat, että jokainen luokka allekirjoittaa lupauksen yhdessä heidän kanssaan, että ketään ei kiusata. Kuvat ja allekirjoitukset menivät koululle jo päivällä, jossa ne lienee jaettu luokkiin.

Ihan lopuksi luokat saivat ottaa yhteiskuvan poikien kanssa. Kuvat toimitetaan sähköisessä muodossa koululle.

Vanhemmat ry halusi pitää loppuun saakka salassa ketä paikalle on tulossa, jotta tapahtuma säilyy juurikin Kirkonkylän koulun omana juttuna. Aika hyvin salaisuus säilyi, vaikka huhuja Duudsoneista liikkuikin :)

Kiva päivä.
Toivottavasti lapsille jää muisto ja sanoma puree!


KIITOS tukijoille!

Vanhemmat ry:n aktiiveja vahvistettuna VALOSA-hankkeen Aslakilla ja Sarilla


Ruokajonoa vielä vähän jäljellä

Taikuri <3

 

Blogger news

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *