nähtyään lehdessä tämän kutsun.
Kyseessä oli vanhempainilta pelikasvatuksesta. Syy, miksi itse lähdin mukaan, oli syyllinen olo oman lapsen pelaamisesta. Automatkalla pohdimme kovasti, että miten esim. 10-vuotiaan maailma on jo kuluneen neljän vuoden aikana muuttunut kovin. Neljä vuotta sitten ei tarvinnut juuri miettiä pelaako oma piltti puhelimella illalla vielä siellä omassa huoneessaan peiton kätköissä. Nyt varmasti aika monen 10-vuotiaan kotona mietitään, että pitääkö puhelin tuoda keittiön pöydälle illalla, pitääkö siinä älyvehkeessä olla netti, tarvitseeko wlan-sulkea tms.
Illan avauksen piti Aslak Rantakokko, joka päästi ääneen Aluehallintoviraston Henri Huumosen. Hänen vastuullaan virastossa on opetus- ja kulttuuritoimi. Jo hän korosti, että digipelaaminen on tärkeä harrastus (tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että ehkä ei ihan perinteinen ilta olekaan tiedossa), johon sisältyy sekä positiivisia että negatiivisia asioita. Luonnollisesti hommaan täytyy luoda yhteiset pelisäännöt, joissa pitäydytään. On tärkeää pohtia pelien ikärajoja - niillä on merkitys.
Henri Huumosen neljä pointtia:
1) Ei kannata lähteä kieltolinjalle - pelaaminen kuuluu lasten elämään
2) Olkaa kiinnostuneita pelaamisesta
3) Keskustelkaa peleistä ja sopikaa pelisäännöt pelaamiselle
4) Pelaaminen on hieno harrastus, kun muistaa kohtuullisuuden.
Pelialaa oli pyydetty edustamaan Tony Manninen LudoCraftista. Hän kuitenkin kieltäytyi kunniasta edustaa koko pelialaa. Edusti itseään, ja edustikin oikein mainiosti! Me kolme muhoslaista olimme ainakin ihan vaikuttuneita hänen esityksestään.
Ajatella, olimme Suomen ensimmäisessä vanhempainillassa, joka käsitteli pelaamista niin moninaisesti kuin Ritaharjussa tehtiin!
Tony Manninen muistutti, että pelit ovat teollisuutta ja ne ovat bisnestä. Peli ei ole kasvattaja. Sillä ei ole aivoja, ei tunteita eikä elämänkokemusta. Peleistä ei opita moraalia - se pitää oppia kotoa. Peli on erittäin vahva väline mihin vain - ehkä jopa voimakkain. Liika pelaaminen on aina liikaa. Milloin sitten pelaaminen on ylittänyt "liian" rajan? Silloin kun se on yksipuolista, rajoittavaa, sopimatonta ja / tai häiritsevää.
Mutta sitten toisaalta.
Kaiken takana on leikki. Pelaaminen on leikkiä, jossa on rakenne.
Pelaaminen on siksi niin koukuttavaa, koska siitä saa välittömän palautteen ja se on ennakoitavaa. Elämässä ei ole useinkaan niin! Peli motivoi monella tasolla. Pelillä on pelaajalle merkitys. Pelaajalla on hallinnan tunne ja hänellä on vapaus. Pelaamisessa arkinen teko muuttuu sankaritarinaksi.
Illan viimeisenä auditorio-esiintyjänä oli paikalla Ehyt ry:stä Pelitaito-projektista Mikko Meriläinen.
Hän aloitti oman osuutensa kysymyksellä, onko pelaaminen lapsiemme tuhoaja? Ja itse sitten vastasi kysymykseen: Ei, ei se ole. Vähän faktatietoa pelaamisesta: eniten pelaavat 20-39-vuotiaat miehet, pelaajien keski-ikä on 37 vuotta.
Mitä ja miksi pelikasvatus?
- pelaaminen on osa lapsen ja nuoren maailmaa
* sitä ei saa ohittaa! - tavoitteena pelaamisen ja pelikulttuurin ymmärtäminen ja sen lukutaito
- peleihin liittyy ennakkoluuloja
- erittäin pienet lapset tarvitsevat vanhemman läsnäoloa myös peleissä
- laajempi tuntemus auttaa ehkäisemään ongelmia kotona
Mikko Meriläinen nosti esille julkisen keskustelun, jota yleensä leimaa arvolatautuneisuus ja vastakkainasettelu (liikunta / pelaaminen).
Näiden upeiden alustusten jälkeen siirryimme koululle rakennettuihin pisteisiin, joissa saimme itsekin halutessamme pelata. Paikalle LudoCraft oli tuonut meidän omaan lapsuuteemme ja nuoruuteemme kuuluneita pelikonsoleita ja pelejä. Lisäksi Ehyt ry esitteli omaa toimintaansa. Mielenkiintoisimmaksi tästä pisteestä jäi mieleen Pelipäiväkirja sekä Pelikasvattajan käsikirja.
Lisäksi vierailimme Poikien talon pisteellä, jossa oli mahdollisuus tutustua K18-peleihin. Kylläpä silmämme avautuivat sielläkin!
Cryo ry oli esittelemässä roolipelaamista sekä erilaisia lautapelejä. Kukaan meistä ei ollut tutustunut roolipeleihin - saimme niistä pikaisen esittelyn. Vau!
Kävimme vielä testaamassa, miten älypuhelinta voi käyttää hyväksi vaikkapä läksyn kuulustelussa. Siitähän oikein inspiroiduttiin, että jonkun pitäisi kehitellä ruotsin sanaston harjoituksia, jotta kotona voisi sellaisia päntätä nuorison päähän. Kahoot!
Paikallinen nuokkari oli avoinna, jossa kateellisina katselimme alueen nuorten tiloja.
Kahvia ja "koivupiirakkaa" kävimme nauttimassa SOME-kahvilassa ja samalla kartutimme 9-luokan luokkaretkirahastoa.
Muitakin pisteitä oli - kaikkiin emme ehtineet.
Hieno, hieno ilta! Lopputulemana oli, että Tony ja Mikko ovat menestyneitä elämässään, vaikka ovat pelanneet ja pelaavat paljonkin. Jos elämässä asiat menevät jotenkin pieleen, ei se syy ole pelaamisessa. Pelaaminen saattaa jopa pelastaa sen elämän. Ja vielä, kun käskette lapsenne lopettaa digipelin heti, kannattaa miettiä, käskisittekö lapsenne lopettaa jääkiekko-ottelun mikäli peliaikaa olisi vielä pelikellossa. Vai antaisitteko erän ensin loppua? Digipelin kanssa on kyse täsmälleen samasta asiasta. Mutta kuitenkin, kohtuus kaikessa, pelaamisessakin - digipelaamisessakin :)
Niin, ja se syyllisyys lensi romukoppaan, mutta tilalle ilmeistyivät paremmin perustellut säännöt sekä pelipäiväkirja!
