.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015



Mistä kiusaaminen ja ennakkoluulot nousevat? Kenen suulla alakoululainen puhuu kysyessään pakolaisasiasta keskusteltaessa "miksi ne pakolaiset on aikuisia miehiä eikä naisia ja lapsia?"
Some -keskusteluissa ihan tavalliset fiksut muhoslaiset isät ja äidit raivoavat kotikuntamme saastuttavista neekereistä, mutakuonoista, karvakourista, raiskaajista, ryöstäjistä ja pahoinpitelijöistä.
Kirkonkylän koulussa yhteiseksi ohjenuoraksi on määritelty "meillä ei kiusata". Voisiko tämä päteä myös meihin muhoslaisiin vanhempiin?
Pienet korvat kuulevat kaiken ja sydän ymmärtää senkin, mitä silmät eivät näe. Jos meidän aikuisten ajattelua ohjaakin omat luutuneet ennakkokäsityksemme, niin annetaan lastemme kasvaa vapaina aikuisten asettamista ennakkoluuloista sekä vieraiden asioiden ja ihmisryhmien demonisoinnista.
Olen kuullut lasteni kertovan siitä, miten hienosti Muhoksen Kirkonkylän koululla otetaan vastaan luokkaan tuleva uusi oppilas katsomatta siihen, miten erilainen tai erityistä tukea tarvitseva hän onkaan.
Meillä aikuisilla olisi paljon opittavaa lapsilta. Sillä jo alakoululainenkin tietää yhteisössä käyttäytymisen perussäännön "meillä ei kiusata".
t. blogi -Pertti
 

Blogger news

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *